torstai 31. tammikuuta 2013

Pelkoa, stressiä, väsymystä ja päänsärkyä, mikä on kaiken tämän takana?

Huonot yöunet ja muut stressin aiheuttamat vaivat sai aikaan eilen Hipolle varattu hammaslääkärin aika.
Hippo ei pysty sanoin kuvailemaan, kuinka paljon pelkoa hammaslääkärissä käynti aiheuttaa. Se on jotain niin pelottavaa, että se vie energian ja ajatukset kokonaan muualle.

Stressaaminen alkaa yleensä muutamaa päivää ennen varattua aikaa ja kärjistyy sille päivälle kun vastaanotolle mennään. Hammaslääkärin tuolissa tuntee, kuinka sydän laukkaa rinnassa täysiä ja hikipisarat alkavat kohota otsalle, vaikka varpaat olisivat jäässä. Tuntuu siltä, että koko pää jyskyttää sydämen kanssa samaan tahtiin.

Hippo on maininnut hammaslääkärillensä peloistaan ja olikin tällä kertaa oikein tyytyväinen saamaansa hoitoon. Pidettiin taukoja porauksessa ja puudutuksissa laskettiin varman päälle. Peloista kannattaa mainita, ne kun tuppaavat olemaan niin yleisiä. Seuraava aika hammaslääkärille on ensi viikolla, eikä se tunnu eilisen jälkeen enään niin kammottavalta.

HUH!

Mitä muuta pikku perhe on sitten puuhaillut kun katsellut sivusta kiukuttelevaa, stressaantunutta Hippoa?

Täällä ollaan ryhdytty aamuvirkuiksi, jee (ironiaa). Nemi heräilee päivään nykyään aamu viiden ja kuuden välillä. Sängystä kuuluu pinnojen ja vuodevaatteiden raapimista, iloista kiljumista ja ölinää. Hippo ja kulta ovat yrittäneet, että jos ei heti huomio, niin kyllä neiti nukahtaa vielä uudelleen. Kilin kellot, nukahtaa! Neiti nostaa sävelkorkeutta kimakammaksi ja väsyneiden vanhempien on pakko vain todeta, että päivä alkaa nyt.

No kyllä Nemi sitten murkkuna nukkuu pitkään...

Kestopeppu


Lisäksi Nemi on kestoillut ahkerasti ja vaippajätettä on syntynyt ihan minimääriä. Pyykkiä tulee noin koneellinen enemmän viikossa, ei paha.

Kaikkea järsitään edelleen, hirssipuuroa syödään hyvällä ruokahalulla, niin kuin kaikkea muutakin. Erityisen namina pidetty ruoka on parsakaali, peruna, porkkana ja sei -sose.

Töttöröö!

Viuh vauh kädet käy

We want you!

Tänään on hinnoilteltu kaksi Ikean kassillista kirppiskamaa valmiiksi maanantaille. Nemin pieneksi käyneet vaatteet lähtevät myyntiin Turun Pikkusiili-kirppikselle . Saa nähdä myykö vaatteet hyvin, edukkaasti ne on ainakin hinnoiteltu. Hippo on tyytyväinen jos pöytämaksun jälkeen jäisi jotain kymppejä käteen.

Huomenna haetaan Postista Vaasan mummin lähettämät villapöksyt, niistä Hippo kirjoittelee enemmän kun saa paketin haltuunsa.

Tulipa laaja postaus, mutta kun oli asiaa...

maanantai 28. tammikuuta 2013

Atsiuh! Anteeksi kuului muovipussista

Tuo lause kuului tänään kassalla Hipon kantamasta muovipussista. Kassan ilme oli veikeä.

Hippo teki löydön, löysi My Little Pony pehmolelun, joka juttelee suomenkielellä kaikkea söpöä. Kuten "Minä rakastan sinua, Minulla on perhonen vatsassa" yms.

Pakko tuollainen pinkki ylityttömäinen otus oli adoptoida Hipon perheeseen. Poni lähti mukaan kolmella eurolla.

Vielä Nemi ei ole selvästi päättänyt onko toi otus hyvien vai pahojen puolella. Kovasti sille höpöteltiin varautunut ilme kasvoilla.


Päivän biisinä Kolme cowboyta




Päivän biisinä Nemillä on tänään J. Karjalaisen Kolme cowboyta. Nemin mielestä on kivaa kun saa ratsastaa polvella ja kohdassa "hän ei OOOOO" nostetaan neiti ilmaan.

Näin hurjia juttuja täällä tänään.




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Strawberry Fields Forever eiku Blueberry Diapers Forever

Nyt tuli ensimmäinen ihan ehdoton suosikkivaippa vastaan. Se löysi kotiin Huutonetistä 6,50 euron hintan. Vaippa on M-kokoinen Blueberry leopardi-kuvioinen minkee-PUL taskuvaippa.

Käytössä kyseinen vaippa on ollut jo useampaan kertaan. Todella istuva ja pehmoinen vaippa. Lisäimuina on ollut Patapum mikrokuitulisäimu ja Rainbown imuja.


Noita Blueberryjä huvittaisi kovasti saada lisää vaippakokoelmaan. Täytyypä päivystellä huutonettiä ja livekirppiksiä tarkemmin. Tai jos oikein repäsis ja tilaisi ihan uusia vaippoja, rahat voisi vaikka hankkia myymällä ensin Hipon omia turhia rojuja pois FB-kirppiksillä =)



Jos olet kestoillut, mikä on sinun suosikkivaippasi?

torstai 24. tammikuuta 2013

Varastointia ja muuta lätinää

Aamuisin Hippo ja Nemi tiskailevat ja samalla Hippo valmistelee päivän ensimmäistä lämmintä ruokaa valmiiksi. Nemi on mukana touhuissa joku sitterissä istuen tai lattialla tarkkaillen. Viime aikoina on neiti viihtynyt lattialla paremmin. Nemi tykkää kovasti katsella kattiloista nousevaa höyryä ja liesituulettimen valoa.


Ooo  höyryä!



Aamulypsy pauhaa radiossa taustalla ja aamuhommelit hoituvat mukavasti. Usein aamuisin neiti on niin täynnä virtaa, ettei syömisestä meinaa tulla yhtään mitään. Kädet heiluvat, pää heiluu, jutellaan. Mutta jos Hippo aikoo odottaa, että Nemi saa purettua energiansa, niin sitten huudetaan nälkää. Eli aamulla ruokaa on enemmän naamassa kuin suussa. Onneksi vaatteet saa aina pestyä.

Nemi maisteli tänään ensimmäistä kertaa kalaa, lohta. Hyvin se maistui, sen pienen teelusikkallisen verran mitä sai ensi maistiaisiksi.

Aamulla myös veteen tehty kaurapuuro maistui kun seassa oli hiukan hedelmäsosetta. Illalla korvikkeeseen tehty kaurapuuro ei maistunut sitten alkuunsa. Vaikka nälkä oli suuri, ei se vain maistunut, Hippo heltyi ja antoi sitten syödä pelkkää sosetta. Muuten neiti syö kaikkea hyvin, joten jos tänä iltana ei puuro maistunut, niin mikäs siinä.

Perusvarannosta


Nemin omassa kuivatarvikehyllyssä on perusjutut aina valmiina, puurohiutaleet, vellit, hedelmäsoseet ja avaamaton korvikepurkki. Perusjutut Hippo pitää siinä mallissa, etteivät ne pääse loppumaan. Jos vaikka sattuisi sairastumaan tai jotain niin Nemille on ainakin ruoat valmiina. Pakkasessa on vihannes ja liha- ja kalasoseet ja viileäkaapissa perunoita ja porkkanoita.


Vaippa-arsenaalikin on hyvässä mallissa tänään tulleiden vaippojen osalta. Maanantaina Hippo noutaa vielä muutamat kuoret ja sisävaipat ja Nemin mummi kutoo villakuoria lisäksi. Pesupähkinöitäkin on kilon verran, sappisaippuaa muutama pala ja lanoliinia purkillinen, joten pesuaine-politiikkakin on kunnossa.



Toi leopardi taskuvaippa iih!
Muutenkin perusvaranto osasto on aikas hyvässä mallissa, kaapissa on yleensä aina jauhoja, hiutaleita, riisiä, pastaa, soijarouhetta, kuivahiivaa, sokeria, suolaa, mausteita, leivinjauhetta, ruokasoodaa, maissitärkkelystä, säilykkeitä, kookosöljyä, oliiviöjyä, perunoita, pakkasessa marjoja, kalaa, lihaa yms. Aineksia joista voi loihita pakkaspäivänä jotain kivaa jos ei nenuansa uskalla ovesta ulos laittaa. Tai jos on sellainen kamala pyhäpäivä, että kaupat ovat kiinni YHDEN kokonaisen päivän.

Lisäksi sulakkeita on hyvä olla aina varastossa muutama...

Onko sinulla perusvaranto käytössä vai koetko sen turhaksi?

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

FLOW Shampoopala

Hippo odottelee innolla töistänsä tilaamaansa FLOWn  kehäkukka shampoopalaa . Nykyään kun ei hiuslakkaa tule käytettyä juuri lainkaan on aika kokeilla shampoopalaa käytettäväksi. On myös pakko kokeilla myös sitä, kuinka sillä saa pestyä käsittelyaineet pois.

Kuva täältä



Mukavaa kokeilla, kuinka hiustenpesu onnistuu ilman turhia muovipulloja ja pakkausjätteitä.

 "FLOW kosmetiikka on valmistettu kokonaisuudessaan Suomessa, aidossa käsityötehtaassa Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla. FLOW kosmetiikka tarjoaa runsaan valikoiman saippuoita, ihon- ja hiustenhoitotuotteita. Tuotteiden raaka-aineet on huolella valittu ja käytetyt pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, poltettavia ja mahdollisimman vähän jätettä tuottavia."

Hippo kertoilee kokemuksia tuosta shampoopalan käytöstä myöhemmin.

Lisäksi Nemille tulee Hollen soseita, ne ovat neidin suurinta herkkua. Hollen omenapäärynää ei ole voittanut mikään maku vielä. Lisäksi tilauksessa on lisäaineettomat D-vitamiinitipat, Cocovin kookosöljy (ihan sairaan hyvä ihorasva näin talvella) . Paketti on huomenna noudettavissa R-kioskilta.

Samalla saapuu Riannen voittama luonnonkosmetiikka-paketti. Hyvinvoinnin Tavaratalon lahjoittamana. Hippo laittaa paketin menemään siitä sitten Riannelle päin. Toivottavasti paketin sisältö on mieluinen. Sen enempää en vielä paljasta mitä on paketissa luvassa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Dyykkausta

Eilen roskiskatoksesta löytyi aarre. Moccamaster! Vesisäiliö oli likainen ja suodatinpussiosio ja kahvipannun korkki puuttuivat.

Hippo puunasi keittimen kalkinpoistoaineella ja ruokasoodalla. Pinttynyt lika lähti hyvin irti. Vettä valutettiin usean kerran keittimen lävitse. Vielä yksi perusteellinen putsaus luvassa ja keitin on käyttökelpoinen.



Puuttuvat osat sai tilattua netistä reilulla 15 eurolla. Viikon päästä osat ovat haettavissa, sitten keitetään kunnon sumpit!

Oletko sinä dyykannut ja mikä oli saaliina?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Virustautia

Nemin pitkään jatkunut räkäisyys ja tukkoisuus ajoivat tänään pikku perheen lastenlääkärille Mehiläiseen. Korvat olivat puhtaat, joten pahimmalta tuomiolta vältyttiin. Jokin virustauti kyseessä, epäilivät enteroa, koska vatsa ollut myös sekaisin räkäisyyden lisäksi.

Onneksi kuitenkin tyttö jaksaa reippaasti puuhastella ja syödä, Nuha vaivaa pahiten öisin, tottakai kun vaaka-asennossa maataan. Pinnasänky on aina ollut korotettuna toisesta päädystä (johtuen pulauttelusta) joten se helpottaa hiukan. Lisäksi sipulia laitetaan roikkumaan tarvittaessa.

Uloskin saa mieluusti mennä, pakkasilmaa on helpompi tukkoisena hengittääkkin. Kaikki on hienosti. Hippo ja kulta vain halusivat varmistaa, ettei ole mistään vakavemmasta kyse. Pian se räkäisyys varmaan helpottaa.

Itse lääkärissä Nemi oli reippaana, ihmetteli isompien lasten leikkejä ja huuteli välillä omia juttujaan ilmoille.
Itku tuli vasta ulkovaatteita pukiessa, kun Hippo ei taaskaan toiminut formuloiden varikkotiimin vauhdilla. Huuto loppui kun päästiin ulkoilmaan. Tyttö nukahti vaunuihin, eikä herännyt edes siihen, kun Hippo nosti hänet vaunuista syliin ja kantoi ylös.



Nemi jatkoi vielä tunnin ajan uniansa parisängyn päällä. Unien jälkeen taas ruoka maistui, vajaa kaksi desiä hedelmäsosetta ja 180 ml maitoa upposi parempiin suihin hetkessä.

Reipas tuo räkäinen pieni aarre, eipä paljon tuo nuha menoa haittaa. Hyvä niin =)

Täytyypä mainita, että kyllä IF vahinkovakuutusyhtiö on nopea! Laitoin korvaushakemuksen netissä Mehiläisen kuluista ja korvauspäätös tuli kahdessa tunnissa. Maksetaan ylihuomenna jo takaisin! Upeaa ja nopeata palvelua!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Samanlainen sunnuntai

Sunnuntait ovat kehittyneet aikalailla samanlaisiksi viikko toisensa jälkeen. Hippo aamusta tekee soseita, tiskaa ja lähtee Nemin kanssa vaunulenkille, Hipon kulta jää kotosalla imuroimaan ja puuhastelemaan. Vaunulenkin jälkeen Hippo valmistaa ruoan ja useinmiten bloggaa.

Onko näissä rutiineissa mitään vikaa? Ei Hipon mielestä, ne ovat mukavia.


 Tänään vaunulenkki suuntasi Puolalanmäelle, missä Hippo ihasteli noita vanhoja kivitaloja ja haaveili. Lenkin varrella käytiin Aurajoen rannallakin ja videovuokraamossa vuokraamassa TED elokuva. Illaksi siis jotain kivaa tiedossa.









Aamulla Nemi säi päällensä Pilvi AIO-vaipan ja hyvin se pelitti. bumGeniuksetkin testattiin ja nyt neiti ottaa ilmakylpyjä parasta aikaa. 


Nyt takaisin pikkuisen luokse! Mukavaa sunnuntaita kaikille!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kirppislöytöjä

Pakkanen paukkaa ja Nemin kanssa ulos ei oikein voi lähteä, varsinkaan kun pikkuista vaivaa jonkin asteinen nuha.

Hipon kulta jäi tytön kanssa kotia kun Hippo lähti viereiselle kirppikselle piipahtamaan.

Oi voi, mitä löytöjä kestovaipoissa! Mukaan tarttui kahdet lyhytlahkeiset villakuoret, yhdet muumikuoret, kahdet bumGenius! 4.0 -yhdenkoon taskuvaippa kahdella imulla -nepeillä, kaksi tsi imua ja Pilvi AIO. Lisäksi tarttui unipussi, koska nykyinen on jäämässä pieneksi ja yksi body. Kaikki nämä yhteensä 37 euroa! Kestovaipoista Pilvi ja bumGeniukset olivat kuin uusia!











Hiukan Hippo on onnellinen! Nyt pesukone laulaa ja huomenna Nemi saa uusia vaippoja kokeiltavaksi.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Pirkkaniksiä pukkaa

Jäikö sinulta raskausajalta tukisukkia tarpeettomiksi, venyivätkö ne käyttökelvottomiksi, löytyykö sinulta parittomia ohuita polvisukkia tai turhia sukkahousuja? Älä heitä niitä pois, ne ovat oiva apu nuhanenun hoitoon.

Kuori ja pilko sipuli lohkoiksi, laita ihanan tuoksuiset palaset sukkaan, kiepauta sopiva lenkki ja aseta ne riippumaan mobilen härpäkkeen tilalle. Näin pikkuisen nenu pysyy paremmin auki.

Aamuyöstä makuuhuoneessa leijailee jäähallin pukukopin hikinen tuoksu. Onnellisimmat äidit voivat saada alitajuntaansa tästä maskuliinisesta tuoksusta johtuen harlekiinimaisia unia raavaista ja voimakkaista pikkaisen hikisistä miehistä. UUH!


Perjantain pöperöitä ja arvonnan voittaja

Arvonta on päättynyt ja arvonnan suoritti Hipon kulta. Voittaja on Rianne. Hippo ottaa Rianneen yhteyttä osoitetietoja ja muita juttuja varten. Onnea!


Tänään perjantain kunniaksi herkuteltiin. Hippo kipaisi kaupassa yksin, kun ulkona oli pakkasta -20 astetta. Mukaan tarttui ihania herkkuja. Siis kalaa, avokadoja ja tietty pikkaisen suklaata. Pitää nyt perjantaina pikkuisen nauttiakin.

Avokadot ovat niin herkkua. Onko parempaa yhdistelmää kuin paahdettu ruisleipä, avokadoa päälle ja pikkuisen herbamarea, aah!


Uunikala on Hipon ja kullan suurinta herkkua. Helppo ja nopea valmistaa. Lohi vaatii vain suolan (karkea merisuola) ja sitruunapippurin ja uunin. Kalan kanssa kun vielä tekaisee pottumuusin ja kylkiäisiksi raejuustoa, niin johan maistuu.



Muita Hipon herkkuja on kirsikkatomaatit. Niitä menee helpolla rasiallinen.


Mutta tottakai herkkujen joukossa on jotain niin ihanaa ja suussa sulavaa...Vaikka suklaissa tulisi suosia Reilun kaupan suklaita, tipahtaa Fazerin vaalea maitosuklaalevy ostoskoriin. Sen maku on vaan niin täydellinen.
Mikä on sinun herkkusi?

torstai 17. tammikuuta 2013

Amnam nam nam sanoi lihansyöjä

Tänään Nemi maistoi ekaa kertaa lihaa. Hippo keitteli broilerin paistijauhelihaa ja survoi sen erittäin epämääräisen näköiseksi mönjäksi sauvasekoittimella.

Teelusikallisen verran ujutettiin bataattiperunaporkkana-soseen joukkoon ja hyvinhän se maistui. Nemi suuttui kun sose loppui kesken. Huomenna sitten lisää tuota uutta herkkua.

Peruna pitää siis jemmata parin muun maun kanssa soseeseen niin se maistuu. Pelkästään jos perunaa tarjoaa, saa erittäin loukkaantuneen näköisen aterijoitsijan katseen osakseen.

Nemillä söpö hymy 

Eilen Nemi söi iltapalaksi banaanin ja yhden dl verran mustikoita ja päälle 70 ml maitoa. Nemin ehdotonta herkkua näyttääkin olevan marjat. Ruoka-annokset kasvavat hurjaa vauhtia. Kaurapuuroa aloitellaan ensi viikolla. Ensin iltapuurona, myöhemmin myös aamuisin.

Eikä varmaan kauaa mene kun saamme siirtyä sormiruokailemaan omasta syöttötuolista käsin. Leivänkannikan ja kurkun järsiminen omin pikku kätösin on varmasti vekkulia puuhaa.




Tähän mennessä Nemi on siis syönyt hyvällä ruokahalulla kaikkia annettuja makuja, paitsi perunaa. Ehkä perunan vuoro tulee sitten joskus.


maanantai 14. tammikuuta 2013

5 kk neuvola

Tänään Nemillä oli 5 kk neuvola. Nemi oli kasvanut mittauksissa vain sentin, mutta painoa tullut vajaa puoli kiloa lisää. Kuulemma ihan normaalia, että kasvuvauhti voi välillä hidastua. 

Saatiin luvat puuroille ja lihoille. Istumista ei vielä syöttötuolissa suositeltu vaan odotellaan selän suoristumista. 
Piikeistä Nemi parkaisi vain kerran ja rauhoittui isän sylissä heti. Jutteli kovasti hölöhölö kielellään asioitansa neuvolatädille. Hotkas vielä odotustiloissa ennen uloslähtöä purkillisen mangoa ja 150 ml maitoa. Reipas tyttö.

Neuvolakorttiin tuli tekstiksi : "Iloinen, terhakka tyttö. Kääntyy vatsalleen. Kasvu ja kehitys hyvä. Annettu ruokintaohje".

Ja mitat, suluissa 4kk mitat

Paino 7950g (7500g)
Pituus 66,5 cm (65,4 cm)
Pää    42,9 cm (42 cm)


Hampaat tekevät tuloaan. Koko ajan täytyy suussa olla jotain mitä voi hangata kutisevia ikeniä vastaan. Varsinkin väsyneenä ne kiusaavat kovasti neitiä. 



Huomenna siirrytään käyttämään vaunjen ratasosaa makuuasennossa. Hippo kävi illalla laittamassa sen huomista varten kuntoon. Tuntuu hassulta jännittää muuttuvia rutiineja. Ei enään pikkuista laitetakkaan kotona kantokoppaan ja kanneta alas ja kiinnitetä koppaa vaunuihin. Tyttö puetaan ja kannetaan sylissä alas vaunuihin. 

Muistan vielä kun loppukesällä vaunukoppa oli niin iso, että liinavaatteilla piti  pienentää kopan kokoa. Näin se aika rientää ja neiti kasvaa.


Vielä 74/80 kokoinen yöasu on iso, mutta eipä tuo haittaa. "No ei kinnaa" sanois Memmu. <3


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lukijoita 60

Lukijoita 60 kappaletta. Arvonta päättyy  perjantaina 18.01.2013 klo 14

Kurkistus keittiöömme

Tässä kuvia sekatavarakauppa keittiöstämme. 


















Vielä kun se vaaleanvihreä räsymatto löytyy, niin Hippo on tyytyväinen romuaarre keittiöönsä <3