sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Vain tahroja kankaalla, älä siis suutu... (Buzzador kampanja Vanish)

Hippo osallistui Buzzadorin Vanish-kampanjaan, jossa piti tehdä tahratesti pienelle kankaanpalaselle.

Ennakkoluuloja oli tuotetta kohtaan.
a) Hippo on käyttänyt tähän mennessä tahrojen poistoon ainoastaan sappisaippuaa ei mitään muuta
b) Tuotteen ulkoasu ei voisi olla enempää ällö. Ei mitenkään ympäristöystävällisen näköinen
c) Tuote kuulostaa siltä, että kun se joutuu atooppisen ihon kanssa tekimisiin, syntyy pahaa jälkeä

Vanish Oxi Action-tuotteella on siis joutsenmerkki. "Joutsenmerkki eli Pohjoismainen ympäristömerkki erottelee ympäristön kannalta parhaat tuotteet ja palvelut. Joutsenmerkityt tuotteet täyttävät tiukat kriteerit, jotka ottavat huomioon tuotteen koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset. "

Ehkä normaaleille kuluttajille ja isoille markkinoille tehdyistä tahranpoistoaineista verraten tuote on ympäristöystävällinen, mutta edelleen sappisaippua voittaa ympäristö- ja ihoystävällisyydellänsä. 

Testattu tuote ei aiheuttanut atoopikolle pelättyjä oireita, vaikka joutuikin ihon kanssa kosketuksiin.



TESTI


Hippo etsi kaapeista sopia aineksi, löytyihän niitä. Kankaalle sotkettiin oliiviöljyä, ketsuppia, kahvia, chilikastiketta, huultenrajauskynää, BB-voidetta (niin out nykyään on jo CC-voiteet =D ) ja vedenkestävää ripsaria.


ENNEN





Hippo noudatti Vanis Oxi Action- jauheen tahranpoisto-ohjeita ja jälkeen kuva puhukoon puolestaan.


JÄLKEEN




Eli kaikki tahrat paitsi, vedenkestävä ripsari ja huultenrajauskynä lähtivät kokonaan pois. Aika hyvin

Koska testiin annettu kangaspala oli niin ohut ja huokoista materiaalia, halusi Hippo testata tuotetta sellaiseen kohteeseen, mihin oikeasti tarvitsee tahranpoistajaa. Nimittäin syöttölappuihin.

ENNEN





Tahrathan tulisi poistaa heti niiden tultua, Hahhahaaahhaaa! Ei onnistu. Hippo ei ala jokaisen ruokailun päätteksi pyykkiliisaksi, ei todellakaan. Joten omaan testiin valikoitui kolmen päivän ajan käytössä ollut collegekangasmaista materiaalia oleva syöttölappu.

JÄLKEEN 






Eipä enään lähteneet niin hienosti tahrat, mutta kukapa odottaakaan tahrojen muhittua kolme päivää, että lopputulos olisi lumivalkoinen? Mutta tosiasia on, että tämä on varmasti yleinen aikajakso lapsiperheissä. Tahrat voivat olla vaatteissa parikin päivää ennen kuin ne käsitellään ja pestään

LOPPUTULOS


Lopputulos testille on se, että tuotteet ovat toimivia ja ohjeet purkeissa selkeät ja hyvät. Mutta tälläisenä ituhipin vikaa omaavana yksilönä, en itse tulisi valinneeksi tätä kaupanhyllyltä. Toki käytän saamani tuotteet loppuun. Mutta Hippoa ja sappisaippuaa ei noin vain eroteta.


Muita blogeja joissa aiheesta lisää:
Tuumat ja tuokiot
Väri-epä-suora
Ei ihan vielä

Buzzadorina sinulla on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kertomaan, mitä pidät erilaisista tuotteista ja palveluista. Kun pääset kokeilemaan tuotteita ja palveluita sinun tarvitsee vain kertoa niistä ystävillesi, joko kasvotusten tai sosiaalisen median välityksellä sekä raportoida kokemuksesi tämän jälkeen meille. Buzzadorina toimiminen on sinulle ilmaista ja vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa.


Lisää Buzzadorina toimimisesta täältä


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Aito Hymy - ei lisäaineita tai opittuja ennakkoluuloja

Tiistai aamuna Hippo oli viemässä Nemiä hoitoon. Kello oli vartin yli kuusi. Liikennevaloissa paloi punainen jalankulkijoille.

Viereen liikennevaloihin tuli arviolta noin 60-65 vuotias laitapuolenkulkija täynnä tavaraa olevan pyöränsä kanssa. Miehen kasvot kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Vaikka ulkoinen olemus usean aikuisen silmään voisi olla luotaantyöntävä, ei pieni ihminen koe sitä samalla tavalla, sillä opitulla tavalla. Pieni ihminen näkee tuon henkilön ihmisenä, ihmisenä jolle hän väläyttää kuuden aikaan aamulla mitä söpöimmän hymynsä, pää pikkaisen kallellaan.

Pienen ihmisen aito nauru kaikuu hiljaisen risteyksen luona. Vanha mies ilahtuu silminnähden ja hymyilee. Hymyilee kuulemma pitkästä aikaa. Kasvot eivät näytä enään niin kärsineiltä. Mies lepertelee pikkuiselle ja kertoo tälle, kuinka tuon saadun hymyn kautta hän saa voimia koko viikoksi. Mies toteaa lapsen hymyn olevan sitä aitoa, ennakkoluulotonta elämän riemua.

Valot vaihtuvat vihreiksi, lähdemme eri suuntiin. Pieni, elämän aitoa hymyä täynnä oleva pikkuinen vielä vilkuttaa tuolle miehelle. Mies hymyilee, vilkuttaa hetken ja hyppää pyöränsä selkään.




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Superdieetti kuulumisia ja ale-koodia Hyvinvoinnin Tavarataloon

Kirjoitus sisältää mainoksen



Reilu neljä viikkoa on Superdieettiä takana ja kokemukset tähän saakka ovat positiivisia. Painoa on lähtenyt joka viikko kivasti pois. Tarkemman lukeman Hippo paljastaa SD:n loputtua.






Maitorahkaa kuluu paaaaaljon ja marjoja. Yhdestä SD:n aikana tulleesta uudesta tuttavuudesta Hippo ei suostu luopumaan, meinaan Big Tree Farmssin luomu cashewpähkinöistä. Kun noita on syönyt, ei pahemmin muut cashewt enään kelpaa. Cashewpähkinät käsitellään alle 43 asteessa, joten kaikki ravintoaineet säilyvät käsittelyssä. Kilohinnassa ero ns tavallisiin cashewpähkinöihin on melkein kaksinkertainen, mutta kun pähkinöitä syö sen 15 g päivässä ei kilohinta tunnu näin laadukkaassa valmisteessa haittaavaan, ei ainakaan Hippoa.



Am nam nam


Muita suosikkeja on Pakkasmarjan Luomumarjasekoitus pakastemarjat. Hippo suosii kotimaisia marjoja, varsinkin kun ei niitä pahemmin keitellä ennen syömistä. Suonenjokelaisen Pakkasmarjan asiakaspalvelu oli mitä loistavinta kun Hippo joutui reklamoimaan parista ostamastaan tuotteesta. Reklamointi kannattaa puolin ja toisin =)

Joten vielä kaksi viikkoa mennään tiukalla SD:llä ja sen jälkeen pikkaisen lisätään ruokavalioon jotain uutta ja jatketaan samalla kaavalla. Kesälenssun mentyä ohitse Hippo lataa salin avainläpyskänsä aktiiviseksi ja aloittaa aamut heräämällä 4.40 ja menemällä salille ja lähtemällä siitä sitten töihin, paitsi niinä aamuina kun Hippo vie Nemin hoitoon. Näin saisi mahtumaan salilla käymisen sujuvasti arkeen ja illat pysyisivät rauhallisina.

Onko sinulla kokemuksia SD:stä vai oletko parasta aikaa jossain muussa "projektissa" ?


Lopuksi luvattu alennuskoodi Hyvinvoinnin Tavarataloon. Alennuskoodi on HIPPIS
 ja se käytetään ostoskorin ensimmäisellä sivulla kohdassa (-15% tilauksen tuotteista), käytä kampanjakoodia. 






lauantai 20. heinäkuuta 2013

Arjessa riittää puuhaa

Arkipäivät pitävät Hipon aikataulut sen verran tiukkoina, ettei blogille ole ollut oikein kunnolla aikaa. Viikonloppuisin hoidetaan rästiin jääneitä kotiaskareita ja vietetään paljon yhteistä aikaa pikkuisen kanssa.

Aamuisin töihin lähdöt suoritetaan kiireettä ja herätään tarpeeksi ajoissa, että ehditään sylitellä hetken myös pikkuisen kanssa. Töiden jälkeisiin rutiineihin kuuluukin Puppe-kirjan lukeminen. Se luetaan joka päivä ja jos meinaa unohtua, neiti kyllä etsii sen jostain esiin ja vihjaa asiasta nostamalla volyymiä. Nemi osoittaa kirjasta kaikkia mahdollisia eläimiä ja asioita sormella ja toteaa jokaisen olevan "Kakka".

Iltasin toistuu sama kaava; iltapuuro, kylpyyn, maito ja nukkumaan. Tyttö nukahtaakin jo alle viidessä minuutissa kun kaava on jo tuttu.










Pahvien kierrätyskassista maitotölkkien ja muiden pahvien repiminen ja niiden viljely pitkin asuntoa on Nemin lempipuuhaa edelleen. Lisäksi muita hauskoja juttuja ollaan opittu: käsien yhteen taputtaminen, kädestä päivää toivottaminen ja sormella alahuulen pärryyttäminen. Kullan kanssa Nemillä on ihan omat juttuna. Riemukkainta on kun isä "jahtaa" Nemiä konttaamalla tämän perässä. Nemi on valinnut keittiön nurkan turvapaikaksi, jonne jahtaus-leikki aina päättyy ja kikatuksen määrä on suuri. Lisäksi isän kanssa jammaillaan useasti, mitä rockimpi biisi, sitä heiluvampi meno on.

Yhden isomman muutoksen Hippo teki samalla kun aloitti työt heinäkuun alussa. Hippo aloitti 6 viikon pituisen Superdieetin. Nyt on siis menossa dieetin puoliväli ja pari pientä harha-askelta on otettu, mutta polulle on aina palattu takaisin. Ensi viikolla starttaa neljäs viikko ja näillä kokemuksilla ja tuloksilla Hippo aikoo jatkaa uutta opittua ruokavaliota. Eli mm vihreitä kasviksia, vähärasvaista lihaa, marjoja, rahkaa, raejuustoa, öliiviöjyä, cashew pähkinöitä ja leseitä kuuluu jatkossakin ruokavalioon. Vielä kun Hippo saisi aikataulut siihen malliin, että voisi aloittaa jonkun näköisen liikunnan Nemin mentyä nukkumaan. Työmatka pyöräily on jäänyt pois kuviosta, koska aikataulut olisivat aivan liian järkyttävät silloin. Liikunta on pakko sijoittaa iltaan.





Tälläistä se on kun aloittaa työt pienen lapsen ollessa kuviossa, aikataulutusta lapsen ehdoilla. Ainakin viikot hujahtavat hetkessä ohitse ja saa huomata, että taas on jo perjantai, onneksi.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Pikku termiitti

Pieni termiitti on nyt kunnossa. Lauantaina noussut kuume on poissa ja nenä ei ole enään niin tukkoinen.
Kaksi yötä meni valvoessa, pikkuiset kun oireilevat tietenkin aina öisin pahiten. Hippo ei päässyt keräilemään villivihanneksia vaan päätyi hoitelemaan kullan kanssa pikku potilasta. Kipeänä kun sylin kaipuu on niin suuri.

Hippo soitti jo eilen ettei tule töihin vaan jää kotiin varmistamaan, ettei pikkuisen lämpö  nouse uudestaan. Lisäksi Hippo kävi neidin kanssa terveyskeskuksessa lääkärillä tutkituttamassa pikkuisen korvat.









Vastaanotolle saavuttiin ajoissa ja juuri kun huoneeseen päästiin niin lääkäri poistui toviksi konsultoimaan kolleegaansa.  Puuhakas pikkuinen ei kauaa miettinyt vaan nappasi pöydältä verenpainemittarin ja laittoi sen päälle. Lääkärin saapuessa takaisin huoneeseen neiti istui Hipon sylissä, kiljui riemusta ja hakkasi käsiään iloisesti pöytään, jonka päällä verenpainemittari hurisi. Lääkäri sai todeta neidin olevan kunnossa ja korvat puhtaat. Ja pöydän verenpaine oli error -


Termiitti jatkoi vastaanotolla aloitettua kampanjaa. Sen nimi oli todennäköisesti,  revi alas kaikki sinulta kielletyt tavarat. Tänään on juostu pikkuisen tuholaisen perässä ja koetettu ohjata toisenlaisiin puuhiin. Milloin on oltu vetämässä pyykkejä kuivaustelineeltä alas, vessassa rummuttelemassa yhteen Hipon kosmetiikkapöniköitä, kullan ottaessa pyykit pois koneesta oltiin niitä repimässä heti ja luuttuamassa lattiaa niillä, kissanruokakipolla ollaan oltu ruokaa varastamassa yms...Energiaa neidillä siis riittää. Otetaan takaisin kaksi sairastettua päivää korkojen kera.


Huomenna siis takaisin töihin ja päiväkotiin. Toivotaan, että seuraavaan flunssaan olisi piiiiiitkä aika!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Takapihan superfoodeja

Kirjoitus sisältää mainoksen


Työt aloitettu ja työpaikalta löydetty kirja houkutteli välittömästi uuteen maailmaan. Villivihannesten eli hortan maailmaan.

Hippo on aina pienestä pitäen pitänyt luonnossa liikkumisesta, välillä on ollut pidempiä ajanjaksoja jolloin jalkojen alla on kulutettu enemmän asfalttia kuin pehmeää maaperää. Nyt luettu kirja ja netistä saadut informaatiot suorastaan laukkaavat Hipon päässä. On ihan pakko päästä niityille ja metsään keräämään luonnon omia superfoodeja. Harmi, että pakastin sanoi viikko sitten sopimuksensa irti, nyt täytyy tyytyä keräämään sen minkä syö heti ja sellaista minkä voi kuivattaa säilytettäväksi.


Kirjan saa ostettua mm täältä


Huomenna jos neidin yleistila sallii, lähtee Hippo pyörällä etsimään sopivia keräilypaikkoja ( tai sitten suuntaamme Lokalahdelle, siellä ainakin on hyvät apajat). Nemillä nousi tänään illalla kuume joten katsotaan miten huominen aamu alkaa. Kuume voi johtua tulevasta hampaasta, ainakin viimeksi hampaan tuleminen pukkasi aikamoisen lämmön päällensä. Voi toki päiväkodista johtuva flunssakin vaivata. Aamulla olemme viisaampia.

Nyt kaivamaan muovihanskat, sakset, paperipusseja ja kunnon jalkineet valmiiksi. Ilmaista superfoodia, ihanaa!

Lisää tietoa hortasta löytyy mm täältä

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Aivan mahtava arvontavoitto!

Hipolla kävi mäihä! Muutamia päiviä sitten pompsahti kommentteihin tieto, että arpaonni oli osunut tämän onnekkaan jousimiehen kohdalle!

Hippo voitti pääpalkinnon This is not the life I ordered arvonnassa. Suosittelen erittäin suurella lämmöllä tutustumaan kyseiseen blogiin. Huumori uppoaa ainakin Hippoon niinkuin pappatunturi keväiseen peltoon.

Alla kuvia upeasta palkinnosta



Kaunis paketti, ihana heppakortti ja loistavaa vessalukemista!




Onpas pirteä heppa...




Meidän oma jääkaappihevonen (yksi muoti-ilmiö Kööpenhaminasta, älkää kysykö enempää) arvosti korttia suuresti ja pyysi että suljemme jääkaapin oven ja jätämme hänet rauhassa korttinsa kanssa kaksin...



Soisalonseudun Sanomissa oli hauskoja mainoksia. Mikä onkaan hauskempaa ja helpompaa kuin pitää kunnon juhlat hautaustoimiston järjestämänä?




Tai ostaa kivat lahjatavarat hautaustoimistosta?







Herää kysymys onko kauppiaalla supervoimia (Jyrki Monni = Super-Monni) ? Onko hän rillipäinen lempeä kauppias, joka tarpeen tullen heittää suikkansa takahuoneeseen ja repii sinivalkoruutuisen työpaitansa kappaleiksi ja sukeltaa läheiseen järveen ja pelastaa juuri hukkumaisillaan olevan pilkkijän? Onko kauppiaalta koskaan kysytty tätä?



Ja lopuksi se upein. Aivan tajuttoman hieno kyltti. Pääsi heti esille. Hippo vielä harkitsee olisiko lopullinen sijoituspaikka kuitenkin työpiste? Ainakin tällä viikolla olo on ollut kyltin mukainen.




Tämän arvontavoitto postauksen myötä tuli ainakin vaihtelua ainaisiin vauvapostauksiin =)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Reipas pikku päiväkotilainen

Sinne se humpsahti, Hipon äitiysloma ja kesäloma. Työkuviot olivat poissa yhden vuoden ja reilun kuukauden, sen ajan arki pyöri täysin pienen nyytin kanssa.

Nyt tuo pieni nyytti ei ole enään niin pieni, vaikka vauva vielä onkin. Reilun kuukauden päästä vauva-nimitys vaihtuu taaperoksi. Aika kuluu niin nopeasti.





Maanantaina Hippo aloitti työt ja Nemi päiväkodin. Nämä kaksi päivää ovat menneet hienosti, neiti ei ole itkenyt lainkaan, on syönyt hyvin ja malttanut nukkuakkin pieniä päiväunia. Toki takapakkia voi tulla kun pikkuinen huomaa, että muutos on pysyvä. Onhan päiväkoti maailmaan siirtyminen pienelle iso muutos.

Mieluusti Hippo olisi ollut pienen kanssa vielä kotona, mutta kun kodinhoidontuki on niin naurettavan pieni ettei sillä yksinkertaisesti tule toimeen, oli palattava takaisin sorvin ääreen.

Töihin palaaminen oli outoa pitkän tauon jälkeen. Ensimmäisenä päivänä Hippo tunsi itsensä niin avuttomaksi, kun vanhat työkuviot tuntuivat ihan uusilta. Tänään jo onneksi muistijäljet aktivoituivat jo hiukan ja varmempi olo hiipi kehiin. Kyllä se siitä. Herää kysymys kuinka 3 vuotta kotona lapsiansa hoitaneilla töihin paluu sujuu, sen täytyy jo olla aika HC:tä!

Tämä päivä töissä kului tutustuessa Eviran romaaniin, koskien säädöksiä luontaistuotteiden ja elintarvikkeiden kielletyistä ja sallituista terveysväittämistä, markkinoinnista, ravintosisältöjen esittämisestä yms. HUH, sanoo Hippo. Jopa oli metkaa luettavaa...Mutta säännöt ovat sääntöjä ja niillä pelataan...





Huomenna jos Hippo lukaisi vielä kerraten tuota kapulakieli teosta ja jatkaisi esimiehen pommittamista kysymyksillä; "Kuinka tää ja tää juttu menikään, Voinks mä tehä näin ja näin, Hei mikä se salasana olikaan? jne"

Vaikka työpaikka on mitä mukavin ja työ mielekästä, niin Hippo odottaa jo viikonloppua ja sitä, että saa olla Nemin kanssa kaksi kokonaista päivää!

Kyllä se arki tästä pikku hiljaa alkaa asettumaan omiin uomiinsa.