lauantai 11. tammikuuta 2014

Lunta

Unta, unta, oooh, uijuijui, ooh, ataa, unta, unta! Hoki Nemi päiväunien jälkeen ja varvisteli keittön ikkunan edessä katsoen ulos.

Välipalan jälkeen suuntasimmekin ulos ja neiti sai ensikosketuksensa lumeen. Tunnin ajan ihmeteltiin lunta ja noin 30 minuuttia siitä ajasta lunta syötiin hokien : "Unta nam,nam!"













Osa varmaan muista postauksen vuokrakolmiosta jota kävimme katsomassa? Asuntoon on tehty remontti, joten muutto on edessä ensikuussa! Ihanaa! Nemi saa oman huoneen!

Tänään käytiin appiukon kanssa hakemassa Nemille "uusi" lelukaappi, vähän Nemin omaa huonetta ajatellen. Kaappi tuli facebook kaverilta, joka muuttaa Suomesta pois.




Onneksi appiukko oli apuna, sillä Kulta ei sitä olisi saanut millään haettua, tyhmien työvuorojensa takia. Kulta on nyt kahden viikon ajanjakson koko ajan ilta/yövuoroissa joten se aika, että olemme kaikki kolme yhtä aikaa kotona on kortilla. Mälsää!


Pitää toivoa, että seuraavassa työvuorolistassa olisi yhteisiä vapaapäiviä ja aamuvuoroja enemmän. =)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui

Huh, mikä tehotyttö on Nemistä kuoriutunut. Töiden jälkeen peuhataan ja termiittinä painetaan sata lasissa, joten kirjoittelut ovat jääneet. Hipolla ei ole yksinkertaisesti riittänyt energiaa / aikaa kirjoittelulle.

Joulu sujui mallikkaasti junaillen Vaasan mummilaan. Reissussa oltiin kaksi yötä ja Nemuska kotiutui mummilaan heti, taitaa noissa mummiloissa olla jokin juttu. Päikkärit nukuttiin hyvin ja yöt myös. Junassa matkustaminen meni kivasti, vanhemmille se oli rankempaa. Reipas tyttö, täytyy myöntää.







Nyt lauleskellaan kovasti ja toistellaan sanoja. Kiljutaan ja juostaan, ratsastetaan kaikella, niin laukuilla, nukeilla kuin tyynyilläkin, vain Ihahhaaa raikaa kun Nemi hyppyyttää itseänsä. Noustaan varpaille ja lauletan Robinin (aaargh!) Boom kahia ja tänään alkoi Bieberin (tripla aargh!) baby, babyn hokeminen. Kaikkea noi eskarit pikkuisille päiväkodissa opettavat!

Nemi on oppinut myös kävelemään pelleilykävelyä ja sanomaan atssuuuh kun Hippo tai Kulta aivastaa. Myös on opittu nukkumisen jalotaito, ollaan muutamana päivänä tuhistu 15-13 tunnin yöunet ja niiden jälkeen 2-2,5 tunnin päikkärit!  Ja kaikki tämä vain vähälaktoosiseen maitoon siirtymisen jälkeen!

Nyt Hippo painuu siivoilemaan termiitin tuhoja ja pakkailemaan salikassia. Se on taas salikausi aloitettu, jei!